En ole koskaan itkenyt töiden vuoksi yhtä paljon kuin tänä keväänä. Olin hakenut työharjoittelupaikkaa jo parin vuoden ajan, tuloksetta. Tänä vuonna aloitin hakemisen tammikuussa. Olen maisterivaiheen viestinnän opiskelija ja suoriutunut mun opinnoista todella hyvin. Lisäksi olen tehnyt jo pitkään oman alan töitä ja omaa podcastia. Vaikka aiempina vuosina ei ollut herunut, tänä vuonna pitäisi napata. Viilasin hakemuksia ja portfoliotani valehtelematta kymmeniä tunteja.
Pääsinkin moneen haastatteluun. Joidenkin jälkeen olin varma, että saan paikan ja toiset menivät suhteellisen nihkeissä meiningeissä. Lopulta minua ei valittu yhteenkään työhön. Syytin itseäni: Tein varmasti jotain typerää tai en ainakaan yrittänyt tarpeeksi. En osaa viestiä tarpeeksi vakuuttavasti, herranen aika, vaikka olen opiskellut sitä viimeiset neljä vuotta! Olisi varmaan pitänyt tähdätä vähän matalammalle, hakea työhön, joka ei välttämättä kiinnosta. (Tämän ajatteluprosessin tuloksena päädyin hakemaan epätoivossani jopa multafirmaan. Se taisi olla ainoa kieltävä vastaus, josta olin helpottunut.)
Tiedän, että en ole ainoa opiskelija, joka on nyt tai tulevaisuudessa tässä tilanteessa. Haluan antaa teille kaikille nyt synninpäästön: saat ollakin surullinen tai jopa raivoissasi. Asiaa ei juuri auta se, jos opiskelukamut nappailevat vieressä huippuduuneja. Lisäksi yhteiskuntamme on todella työorientoitunut ja työttömyys saattaa jopa hävettää. Ei ihmekään, jos fiilis itsestä on välillä pohjamudissa. Kannattaa kuitenkin tutkailla, mistä nämä ajatukset juontavat juurensa. Oletko oikeasti niin huono, kuin mielesi sinulle uskottelee, vai sittenkin vain väsynyt, pettynyt tai turhautunut?
Mietin, onko tässä vaiheessa todella kornia kertoa, että sain loppujen lopuksi harjoittelupaikan ja kesätyönkin. En kuitenkaan aio antaa sulle vinkkejä työnhakuun, vaan muistuttaa: aina ei tarvitse antaa itsestään kaikkea, viime vuodet on olleet meille kaikille raskaita, ja työnhaku on osittain myös tuuripeliä. Olet aivan yhtä ihana, taitava ja arvokas, vaikka et pääsisi töihin tänä, ensi tai sitä seuraavanakaan vuonna. PS. En ole kuullut kenestäkään, jolla valmistuminen olisi tyssännyt siihen, ettei hän ole päässyt harjoitteluun!
Kirsi Lempola, viestintä- ja yrityssuhdevastaava Ydinviesti 2021